maanantai 15. syyskuuta 2014

Mustikkasmoothie






Mustikkasmoothie

200g  mustikoita
2 prk rahkaa
3 dl   maitoa
1 kpl banaania

Laita aineet tehosekoittimeen ohjeen mukaisessa järjestyksessä. Laita tehosekoitin päälle ja anna pyöriä täysillä teholla muutaman minuutin ajan.
Kaada juoma laseihin ja nauti sellaisenaan!




Mustikkajuustokakku



Mustikkajuustokakku
18 cm kakkuvuoka

Pohja:

150g   suklaakeksejä
50g     voita

Täyte:

2 1/2 dl vispikermaa
130 g valkosuklaata
250 g rahkaa
100g mustikoita murskattuna
2 tl vaniljasokeria
4 liivatetta
2 rkl contreau likööri
1 rkl hunajaa
Sekoita keksinmurut, sulatettu rasva ja maito. Painele seos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan.
Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen.
Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta vaniljasokerilla, lisää rahka. Kääntele joukkoon sulatettu suklaa, lisää likööri ja murskatut mustikat ja hunaja.
Sulata liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä, anna jäähtyä pieni hetki. Kaada liivateneste seokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada täyte vuokaan murupohjan päälle, anna hyytyä 3-5 tuntia tai yön yli. 

Jauhelihapihvit ja peruna-porkkanamuusi





Jauhelihapihvit

400g   jauhelihaa

1 kpl  sipuli
1 dl    korppujauhoja
1 kpl  kanamuna
1 dl    juustoraaste

1 rkl hp kastiketta
1 rkl worsesterkastike
1 tl   hunajaa
1 tl   suolaa
1 tl   pippuria
1 tl   paprikajauhetta
1 tl   oregano
1 tl   persilja

Laita jauheliha kulhoon, lisää kanamunat, korppujauho, mausteet, leikkaa sipuli pieneksi kuutioksi ja lisää kulhoon. Sekoita keskenään ja ota pelti ja leivinpaperi. Painele leivinpaperille pihvit ja paista uunissa 200 astetta ja 30 min.


Peruna-porkkanamuusi

3  kpl isoa perunaa
3  kpl porkkanaa
1/5  dl maitoa
1 rkl voita
1 tl suolaa

Kuori perunat ja porkkanat. Keitä kypsiksi. Kaada vesi pois. Muussaa perunat, porkkanat, maito, suola, voi keskenään. Jos haluat kuohkeutta voidaan pyöräyttää vatkaimella.


Kanapiirakka



Kanapiirakka

Pohja:

150g    voita
3  dl     vehnäjauhoja
3 rkl     vettä 
1/4tl     suolaa

Täyte:

200g   maustamattomia kanasuikaleita
2 kpl   tomaattia
puolikas punasipuli
1 prk   fetaa
2 kpl   kanamunaa
2 dl     ruokakermaa
           tuoretta paprikaa
2 dl     juustoraaste

mausteeksi: currya, suolaa, pippuria, paprikamauste, oregano.


Sekoita pehmeä voi ja vehnäjauhot keskenään. Lisää vesi ja suola. Sekoita tasaisesti. Taikinaa riittää ohut kerros pyöreään vuokaan ja reunoille.

Täyte: Paista kanat pannulla lisää suolaa, pippuria, currya. Leikkaa kanat pieniksi paloiksi ja kaada pohjan päälle. Leikkaa tomaatti, sipuli, paprika pieniksi paloiksi ja levittele pohjan päälle. Lisää feta.
Sekoita kerma ja kanamunat keskenään. Mausta suolalla pippurilla, paprikamausteella ja oreganolla kaada piirakan päälle. Lisää vielä juustoraastetta ja laita uuniin 200 astetta ja noin. 30 min.

Fetasalaatti



     Fetasalaatti

       puoli purkkia feta paloja
       salaattia
    1 tomaatti
    1 puolikas punasipuli
       kurkkua
       paprikaa
       oreganoa päälle

Daimjuustokakku 2






Valkosuklaa-daimkakku 
18 cm irtopohjavuokaan valmistettu
Pohja:
150 g Suklaakeksejä
50 g margariinia tai voita sulatettuna
1 rkl maitoa
Täyte:
2 1/2 dl vispikermaa tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
130 g valkosuklaata
250 g tuorejuustoa
2 tl vaniljasokeria
4 liivatetta
2 rkl appelsiinimehua
1 rkl hunajaa
1 1/2  isoa Daim -suklaapatukkaa rouhittuna (= 3 palaa)
Puoli  pussia Daimrakeita koristeeksi.
Sekoita keksinmurut, sulatettu rasva ja maito. Painele seos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan.
Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen.
Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta vaniljasokerilla, lisää tuorejuusto. Kääntele joukkoon sulatettu suklaa, lisää appelsiinimehu, hunaja ja daimmurut.
Sulata liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä, anna jäähtyä pieni hetki. Kaada liivateneste seokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada täyte vuokaan murupohjan päälle, anna hyytyä 3-5 tuntia tai yön yli. Koristele Daim-murskalla tai suklaarouheella.

Hedelmätäytekakku



4 MUNAN KAKKUPOHJA


4munaa
1,5  dlsokeria
1,5  dlvehnäjauhoja
1     dlperunajauhoja tai ohratärkkelystä
2     tlleivinjauhetta

Täytteeksi: 2 banaania, mansikkahilloa, 2 dl kermavaahtoa, 1 prk ananasmurskaa,1 prk persikoita. Koristeeksi loput kermavaahdot, kiwejä 2 kpl, 1 prk persikoita, puolitettuja viinirypäleitä.



Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Siivilöi ne vaahtoon. Sekoita varoen tasaiseksi puuhaarukalla.Kaada 3 munan kakkutaikina 2 litran ja 4 munan kakkutaikina 2 1/2 litran voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. (Pinnoitettua vuokaa ei tarvitse korppujauhottaa.)
Paista kakkupohja uunin alaosassa 175 asteessa kypsäksi, 30 - 35 min kakun koosta riippuen. Mikäli paistat kakun pinnoitetussa vuoassa, uunin lämpötila saa olla alempi: alussa 175 asteessa 10 min, sen jälkeen alenna lämpötila 160 asteeseen ja paista vielä n. 25 min.

Kumoa kakkupohja hieman jäähtyneenä. Leikkaa kahtia. Kostuta pohjaa mehulla tai maidolla vähän. Laita puolet kermasta väliin, lisää mansikkahilloa, banaania murskattuna, ananasmurskaa, säilyke persikoita pilkottuna.

Laita kakun kansi päälle ja tasoita loppu kermavaahto kakun päälle. Koristele tuoreille kiweillä, viinirypäleillä, säilykepersikoilla.

Mokkapalat




Mokkapalat

8 annosta

5  dl      vehnäjauhoja
4  kpl    kanamunia
2  dl      maitoa
3  dl      sokeria
200 g    voisulaa
3 rkl     kaakaojauhe
3 tl       leivinjauhe
3 tl       vaniljasokeri

Kuorrutus:

1 pkl    tomusokeria
50 g     voisulaa
5 rkl    kahvia
2 rkl    kaakaojauhe
1 tl      vaniljasokeri


Sulata voi ja anna jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää maito ja kuivat aineet taikinaan. Lisää voi sula ja sekoita. Levitä taikina pellille. Paista 200 asteessa noin 20 min.

Kuorrutus:

Sulata kuorrutusta varten voi. Sekoita muut aineet keskenään, sekoita voisula joukkoon.
Levitä kuorrutus nopeasti jäähtyneen pohjan päälle.


Suklaamuffinit



    Suklaamuffinit 


200 g      Voita
3    dl      Sokeria
3    kpl    Kanamunia
0,5 dl      Maitoa
3,5 dl      Vehnäjauhoja
4   rkl      Kaakaojauho
1    tl      Vaniljasokeri
1    tl      Leivinjauho
             Suklaakastiketta

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat ja maito hyvin sekoittaen.
Sekoita kuivat aineet yhteen ja lisää seos siivilän läpi varovasti sekoittaen.
Sekoita lopuksi suklaakastike joukkoon. Jaa taikina vuokiin. Paista uunissa 200 astetta noin. 20 min.

Mojito juustokakku



 Mojito juustokakku

18 cm irtopohjaan valmistettu

Pohja:
130g suklaakeksejä
50g voita

Täyte:
250g   tuorejuustoa
2,5 dl  vispikermaa
1 kpl   limen kuorta
1 kpl   limen mehu
4 kpl   liivatetta
3 cl     tummaa rommia
1 kpl  tuoretta minttua ruukku
2 rkl   hunajaa

Ohje:

Kakun pohja: Sulata voi ja murskaa keksit. Sekoita keskenään ja painele pyöreeseen kakkuvuokaan.
Täyte: Vatkaa kermavaahdoksi. Laita liivatteet kylmään veteen.
Sekoita minttu, rommi, hunaja, limen mehu ja kuori tehosekottimessa murskaksi.
Sekoita tuorejuusto, kerma, ja minttumurska keskenään kuhlossa lusikalla varovasti. Keitä liivatteet pieneen määrään vettä ja kaada jäähtyneenä täytteen sekaan varovasti.
Kaada täytekakkuvuokaan ja laita jääkaappiin noin 5 tuntia tai yön yli.

Tarjoile esimerkiksi mangokastikeen kera.

Proteiinikakku

Vasemman puoleinen



Proteiinikakku


- 4 munaa
- 2 dl Proteiinijauhoja ( vanilja )
- 2 dl perunajauhoja
- 2 tl leivinjauhoja
- 2 dl Fast protein pudding (mustikka)
- 4 dl maitoa
- yhden purkin ananasmehu
- 1 prk ananasmurskaa
- 2 banaania
- tuoreita mansikoita

Vatkaa munat vaahdoksi. Sekoita keskenään leivinjauhe, proteiinijauhe ja perunajauho. Lisää kuivat aineet munavaahtoon ja kääntele kevyesti sekaisin. Kaada taikina leivinpaperille pellille ja paista uunissa 20-30 minuuttia 225 asteessa.
Sekoita puddingista ja maidosta herkkuvanukas.  Leikkaa kakku keskeltä kahteen osaan. Kostuta pohja ananaksen mehulla. Laita täytteeksi proteiinivanukasta, banaania, ananasmurskaa ja mansikoita. Kakun päälle voi levittää lopun vanukkaan ja koristella mansikoilla.

Valkosuklaa-Daimjuustokakku



Valkosuklaa-daimkakku 
18 cm irtopohjavuokaan valmistettu
Pohja:
150 g Suklaakeksejä
50 g margariinia tai voita sulatettuna
1 rkl maitoa
Täyte:
2 1/2 dl vispikermaa tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
130 g valkosuklaata
250 g tuorejuustoa
2 tl vaniljasokeria
4 liivatetta
1 rkl sitruunamehua
1 1/2  isoa Daim -suklaapatukkaa rouhittuna (= 3 palaa)
Sekoita keksinmurut, sulatettu rasva ja maito. Painele seos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan.
Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen.
Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta vaniljasokerilla, lisää rahka. Kääntele joukkoon sulatettu suklaa, lisää sitruunamehu ja daimmurut.
Sulata liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä, anna jäähtyä pieni hetki. Kaada liivateneste seokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada täyte vuokaan murupohjan päälle, anna hyytyä 3-5 tuntia tai yön yli. Koristele Daim-murskalla tai suklaarouheella.

Mansikkatäytekakku

Oikealla puolella




3 MUNAN KAKKUPOHJA

munaa
1  dlsokeria
1  dlvehnäjauhoja
1/2  dlperunajauhoja tai ohratärkkelystä
1  tlleivinjauhetta

Täytteeksi: 2 banaania, mansikkahilloa, 2 dl kermavaahtoa, 1 prk ananasmurskaa, 100g suklaarouhetta. Koristeeksi tuoreita mansikoita.



Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Siivilöi ne vaahtoon. Sekoita varoen tasaiseksi puuhaarukalla.Kaada 3 munan kakkutaikina 2 litran ja 4 munan kakkutaikina 2 1/2 litran voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. (Pinnoitettua vuokaa ei tarvitse korppujauhottaa.)
Paista kakkupohja uunin alaosassa 175 asteessa kypsäksi, 30 - 35 min kakun koosta riippuen. Mikäli paistat kakun pinnoitetussa vuoassa, uunin lämpötila saa olla alempi: alussa 175 asteessa 10 min, sen jälkeen alenna lämpötila 160 asteeseen ja paista vielä n. 25 min.

Kumoa kakkupohja hieman jäähtyneenä. Leikkaa kahtia. Kostuta pohjaa mehulla tai maidolla vähän. Laita puolet kermasta väliin, lisää mansikkahilloa, banaania murskattuna, ananasmurskaa, suklaa rouhetta.

Laita kakun kansi päälle ja tasoita loppu kermavaahto kakun päälle. Koristele tuoreille mansikoilla ja suklaanpaloilla.